keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Septembri parimad

Syyskuussa tapahtui vaikka mitä kivaa.


Ei sitä kovin usein täällä Euroopan pohjoisissa osissa tanssita aurinkoisilla kaduilla ja syödä katuruokaa tuntemattomien pihoilla - varsinkaan syyskuussa! Tallinnassa tämä kuitenkin mahdollistui Uue Maailma tänavafestivaaleilla.


Kauniin Julian kaunis jälkkäri vanhan kaupungin uudessa Frank -ravintolassa. Toivottavasti kaverit muistavat, että tästä yhdessä illallistamisesta piti tulla kuukausittainen tapa.


Jos ei kaduilla tanssimista ja vieraiden ihmisten puutarhoissa syömistä tapahdu ihan kuukausittain, niin ei kyllä myöskään iltakävelyä täpötäydessä, kynttilöin ja koristelampuin valaistussa puistossa. Kadriorgin vuosittaisissa valojuhlissa oli satumainen tunnelma.


Syyskuisessa arjessani parasta oli syksyisten herkkujen kokkailu. Kuvassa esiintyy (jos saan itse sanoa) mestariteokseni punajuuri-vuohenjuusto sandwich.


Katufestarit ja valojuhlat eivät kyllä vetäneet vertoja viime torstaisille bileille… Ne nimittäin järkättiin hylätyssä vankilassa, eli Patareissa. Ihan totta, kuinka moni voi sanoa bilettäneensä vankilassa?! Patareissa on järkätty vuosien mittaan paljon isoja bileitä, mutta nämä olivat huhujen mukaan viimeiset koskaan. Harmillista - oli nimittäin aika huikea tunne reivata vanhassa vankilassa.


Syksyn ihanat ruoat osa 2: tuoreita viikunoita ja mascarpone-juustoa kaakaojauheella. Inspis tähän välipalaan iski ruoka-idoliltani Millalta.


Ja loppuun vielä syyskuun mahdollisesti kivoin asia… Kuvassa esiintyvät Hömis ja Veini värväsivät minut radio-ohjelmaansa mukaan! :) Tämä porukka tekee viikoittain kaksi ohjelmaa: SSS-Radio -lähetyksen Raadio Nõmmelle ja Talsinki -lähetyksen Raadio Kukulle. Tänään nauhoitimme lauantaisen SSS-lähetyksen, ja ensimmäinen Talsinki-ohjelmani tulikin jo ulos maanantaina. Tulen olemaan lähetyksissä mukana vaihtelevasti - mutta sitäkin innokkaammin! Tästä voitte kuunnella viime maanantain Talsinki-ohjelman.

*

Ja nyt on jo lokakuu! Minulla on aika busy kuukausi edessäni… Olen kuitenkin päättänyt, että tässä kuussa tulen paiskimaan töitä niin koulun, radion, blogin, kuin muidenkin juttujen eteen sellaisella tehotyttö-meiningillä, ettei lokakuu 2014 ihan heti tule poistumaan mielestäni. Ja loppukuussa se kiitos sitten seisoo - nimittäin Hollannin matkan muodossa! :) Mutta, miltäs teistä tuntuu, kun nyt eletään jo lokakuuta?

Nyt soi: Veronica Maggio - Va kvar

perjantai 26. syyskuuta 2014

RIP E

Tällä hetkellä tunnen itseni pieneksi ja avuttomaksi. Olen huomenna menossa elämäni ensimmäistä kertaa hautajaisiin.


Kuolema. Kukaan ei tiedä, mitä se tarkalleen on ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Siksi se varmaan pelottaa meitä, mutta samaan aikaan kaikkien on opittava hyväksymään se. Tulemme kaikki kohtamaan kuolemaa ennen omaamme. Mummosi, ukkisi, äitisi, isäsi, paras ystäväsi, lapsesi, kaikki he kuolevat, monet heistä ennen sinua.

En tiedä olenko ollut onnekas, kun en ole juuri kohdannut kuolemaa näiden 21 elinvuoteni aikana. Huomenna haudataan isotätini, mummini sisko. En ollut isotädin kanssa erityisen läheinen, mutta pidin hänestä silti. Mummi sanoi joskus, että hän näkee siskoaan minussa. Meillä oli samat kiinnostuksen kohteet: ranskan opiskelu, näytteleminen ja päiväkirjojen kirjoittaminen. Muutama vuosi sitten isotätini vietti talvet Etelä-Ranskassa. Tällöin kirjoittelimme toisillemme Facebook-viestejä, joissa hän kertoi elämästään Ranskassa ja kyseli, miten minulla menee.


Olen surullinen isotätini kuolemasta. Emme nähneet usein, ja olisin halunnut nähdä hänet vielä viimeisen kerran. Olen kuitenkin surullisempi mummini, kuin itseni takia. En koskaan tavannut mummini vanhempia, isosiskoa tai pikkuveljeä, he kaikki kuolivat ennen syntymääni. Mummini on siis kokenut kovia, ja kertoi, ettei oikein muuta pystynyt ajattelemaan kuultuaan pikkusiskonsa kuolemasta.

Kun kuulin isotätini kuolleen, soitin mummille, halusin lohduttaa. Lohduttamisestani ei tosin tullut yhtään mitään, koska aloin itkeä heti mummin vastattua puhelimeen. Puhelumme oli siis varsin yksipuolinen: minä en itkuiltani saanut montaakaan sanaa suustani. Mummi siis puhui, ja minä kuuntelin.


Olen kuitenkin tyytyväinen, että soitin ja kuuntelin. Niin mahtipontiselta kuin tämä kuullostaakin, opin tuon puhelun aikana mummiltani elämästä. Mummi näki elävää, mutta koomaan vaipunutta siskoaan juuri ennen tämän kuolemaa.

“Piti siinä vähän kerätä itseäni ennen sairaalahuoneeseen menoa. Meinasin itkeä, mutta päätin, ettei nyt ole mikään itkun paikka. Sisko oli laihtunut, eikä reagoinut mitenkään mihinkään. Kerroin hänelle millainen sää on, mitä kaikille kuuluu, kerroin kaikilta terveisiä, sinultakin Annina. Olin siinä jonkin aikaa ja juttelin, ennen kuin luin siskolle viimeisen herran siunauksen. Silloin hänen otsansa värähti hieman.”

Seuraavana päivänä sisko menehtyi.


Mummini on sellainen mummi, joka puhuu estotta kaikille, jopa eläimille ja huonekaluille, ja jos ei sopivaa kuuntelijaa löydy - hän puhuu vaikka itselleen. Tämä ei ole vanhuuden höpertymistä, mummi on varmaan aina ollut luonteeltaan sellainen ihana hömppä. :) Olin suoraan sanottuna yllättynyt, miten vahva hän onkaan – miten hyvin hän otti siskonsa kuoleman. Hän oli surullinen, mutta hän hyväksyi asian. Sisko oli ollut sairaana pitkään, hän pääsi kärsimyksestään, ja elämä jatkuu suruista huolimatta. Hän ei vaipunut epätoivoon tai itsesääliin, eikä varmasti jää vellomaan suruunsa.


Minäkin haluan joskus olla noin vahva. Haluan kohdata vaikeat ajat pää pystyssä. Samalla tavalla, miten mumminikin kohtasi pikkusiskonsa viimeistä kertaa. Minulla on vielä pitkä matka siihen, mutta uskon pystyväni siihen vielä joku päivä. Ainakin minulla on hyvä esimerkki ja roolimalli, jolta opin vielä varmasti lisää.


Yksi osa elämää on surra – itsensä ja toisten puolesta. Suru pitää jakaa jonkun kanssa, jotta sen yli voi päästä. Surulle pitää antaa juuri sopivasti tilaa – ei liian vähän, ei liian paljoa. Surullisista asioista voi puhua masentumatta. Elämä ei ole pelkkiä iloja, eivätkä nekään tuntuisi miltään ilman suruja. Kuullostaa varmaan hassulta, mutta tietyllä tapaa nautin suremisesta. On tervettä pysähtyä, ja miettiä elämää – vaikka se saisikin tuntemaan itsensä pieneksi ja avuttomaksi. Välit syvenevät niiden kanssa, kenen kanssa surua jakaa. Olen hyvinkin paljon hetkessä elävää tyyppiä, mutta isotätini kuolema toimi taas muistutuksena siitä, ettei mikään ole ikuista ja että mekin elämme täällä vain kerran. Nyt yritän yhä enemmän nauttia joka hetkestä, jopa niistä surullisista: prosessoida vaikeita tunteita ja oppia sitä kautta itsestäni lisää.

Huominen on meidän perheellemme surullinen, muttei missään nimessä masentava päivä. Huomenna hyvästelemme perheenjäsenemme ja kiitämme yhteisistä ajoistamme. Huomenna teemme jotain, mitä kaikkien tulee joskus tehdä: annamme surulle tilaa.

Nyt soi: Anssi Kela - Nummela

tiistai 23. syyskuuta 2014

IC Autumn Trip


Olen monesti blogin puolella kertonut tukioppilashommistani, mutta kertauksena vielä: toimin koulumme kansainvälisten opiskelijoiden tukioppilaana. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että autan uusia oppilaita sopeutumaan yliopistoomme ja Viroon. Meitä tukioppilaita on yhteensä n. 30, ja meillä kaikilla on muutama "oma" oppilas, joita neuvomme ja autamme esimerkiksi asunnon hankinnassa, kursseille rekisteröitymisessä ja vaikkapa kivan vapaa-ajan tekemisen löytämisessä. Tämän lisäksi me tukioppilaat yhdessä järjestämme tapahtumia ja reissuja kaikille oppilaille yhteisesti.

Viljandin järvi ja linnan rauniot

Viikonloppuna olin mukana järjestämässä matkaa eteläiseen Viroon. Lauantaiaamuna lähdimme bussilla Põltsamaalle viinin maistajaisiin, josta jatkoimme Tarttoon kaupunkikierrokselle, ja päädyimme saunomaan ja juhlimaan Viljandissa sijaitsevaan majataloon. Sunnuntaina hengailimme Viljandin Kirsimäellä ja palasimme Tallinnaan Alam-Pedjan kansallispuiston kautta.

Tartton raatihuone

Kuten kaikki blogiani lukevat tietävät, olen erittäin innostunut Virosta. On siis ihan mahtavaa päästä jakamaan tätä innostuneisuuttani ja kahden vuoden aikana keräämääni tietoa Virosta tänne juuri muuttaneiden kanssa.


Reissun kohokohtiin kuului ehdottomasti vetämäni kaupunkikierros Viljandissa, joka on mielestäni yksiä Viron kauneimpia ja kiinnostavimpia kaupunkeja. Aina on myös yhtä hauskaa huomata, miten ulkomaalaiset ihmettelevät meidän pohjoiseurooppalaisten saunakulttuuria. Tälläkin kertaa monet epäröivät aluksi jääkylmään järveen hyppäämistä saunan päätteeksi, mutta innostuttuaan heitä ei melkein enää saatu sieltä järvestä pois.

Tartton kasvitieteellinen puutarha

Tukioppilashommien kautta pääsen minäkin siis näkemään ja tekemään kaikenlaista hauskaa. Se ei kuitenkaan ole suurin syy, miksi tätä teen.

Reissun toiset järkkääjät Anna-Liisa ja Kelli

Tämän homman aloittaminen oli varmasti viime vuoden parhaimpia päätöksiä. Olen tätä kautta tavannut niin paljon ihania ihmisiä - enkä osaisi kuvitellakaan, millaista elämäni olisi Tallinnassa ilman tätä kautta saatuja ystäviä.

Viljandin linnan rauniot

Tähän reissuun osallistui 49 henkilöä 16:a eri maasta. Minulla oli koko ajan niin hyvä fiilis tässä porukassa: kaikki olivat niin iloisia ja mukavia. Kyselin koko viikonlopun ajan paljon toisten kotimaista. Kuulin esimerkiksi valko-venäläisen tytön viisumi-hässäköistä, unkarilaisista kuumista lähteistä, Ukrainan kriisistä moldovalaisesta näkölulmasta, belgialaisesta ruoasta ja Italian verotussysteemistä. Tunsin itseni melkein etuoikeutetuksi, kun sain tietää näin paljon näin monesta eri maasta vain yhden viikonlopun aikana.

Alam-Pedjan kansallispuisto

Loppuun voisin vielä todeta, että kannattaa ehdottomasti harkita muutakin Viroa kuin Tallinnaa seuraavaa "etelänmatkaa" varatessa. Itseäni kiinnostaisi nähdä seuraavaksi Narva. Onko kenelläkään kokemuksia Narvasta, tai muita tarinoita itseään miellyttävistä kaupungeista Virossa? 

Kuva: Mike de Clerck
(On muuten super taitava ja ihana kaveri, tsekatkaa hänen bloginsa!)

Nyt soi: Carnival Youth - Words Like Birds

lauantai 20. syyskuuta 2014

Valgus Kõnnib Kadriorus 2014


Torstaina Kadriorgin puistossa vietettiin jokavuotista valofestivaalia. Koko puisto oltiin koristeltu erilaisin valoin ja kynttilöin, lapsilla oli valotikkuja ja -miekkoja, taivaalle läheteltiin lentäviä lyhtyjä. Puisto oli tupaten täynnä vanhoja ja nuoria, tunnelma oli maaginen.


Valokoristeiden lisäksi puistossa oli järjestetty kaikenlaisia aktiiviteetteja ja leikkipaikkoja lapsille. Vanhemmat kävijät saivat nauttia musiikista, jota esitettiin ainakin viidellä eri lavalla.


Kadriorgin puisto on Tallinnan hienoimpia ja vanhimpia puistoja, joka tehtiin Pietari Suuren vaimolle Katariina I:lle. Puisto nimettiinkin hänen mukaansa: Kadri = vironkielinen vastine nimelle Katariina, org = laakso.


Kadriorgin puistosta löytyy Pietari Suuren ja Katariina I:n kesäasunto (nykyinen Kadriorgin taidemuseo), heidän teehuoneensa (nykyinen Katharinenthal -kahvila), sekä heidän lepohuoneensa (nykyinen turisti-infopiste). Näiden lisäksi puistosta löytyy myös Mikkeli-museo ja modernintaiteen museo Kumu. Myös Presidentti Ilves asuu Kadriorgissa vielä toistaiseksi, mutta olen kuullut, että presidentin virka-asunto muutettaisiin Rocca Al Mareen. En tiedä miksi, milloin tai mihin tarkalleen...asiasta paremmin perillä olevat saavat mieluusti huikata kommenttiboksiin. :)


Mutta, takaisin itse valojuhlaan. Olin tuona päivänä puolilupautunut miljoonaan asiaan: lähteä drinkeille kummisetäni kanssa, tavata Tartosta vierailevaa kaveriani, Red Emperorin pubi-visa, Taiwanilaisen kuvausryhmän avustusta, ruokatapahtuma kaverini kanssa… Kaikki näistä kuitenkin peruuntui, joten luennon loputtua puoli kahdeksalta päätin käydä pyörähtää Kadriorgin valojuhlissa.


Onneksi lähdin. On niin kiva olla osana isoa tapahtumaa, ja vain nauttia iloisesta fiiliksestä. Kiertelin kamerani kanssa ja pysähdyin kuuntelemaan useita musiikkiesityksiä. 


Väsymys, nälkä ja kylmyys alkoivat painaa päälle aika pian kuitenkin ja kamerastakin loppui akku. Kun huomasin semieksyneeni ja kiertäväni samaa kehää varmaan kymmennettä kertaa, päätin, että on aika lähteä kotiin.


Valojuhlat järjestetään ensi syksynäkin, jos joku innostui näistä. Kävikö joku näillä festivaaleilla täna vuonna, tai onko joku käynyt edellisinä vuosina? Kertokaa ihmeessä omat tarinanne Kadriorgin valofestareista!


Nyt soi: OneRepublic - Au Revoir

torstai 18. syyskuuta 2014

2 aastat

Syyskuu 2013 - Tolkusen suo - syksyreissu

Taas on aika heittäytyä nostalgiseksi ja todeta, miten hirvittävän nopeasti aika menee. Tänään olen nimittäin tallentanut Tallinna-vinkkini ja arkeni menot tänne Annina In Tallinnaan tasan kahden vuoden ajan.


Lokakuu 2013 - Tallinnan yliopisto - back to school


"Bloggailun aloittaminen on kyllä ollut parhaita tekemiäini päätöksiä, saan tästä niin paljon irti. Tulen aivan mielettömän iloiseksi siitä, kun joku sanoo lukevansa blogiani ja pitävänsä siitä. Vielä enemmän nautin siitä, kun joku inspiroituu blogistani, ja innostuu Tallinnasta tätä kautta. Blogini pääideana on jakaa vinkkejä Tallinnaan, mutta aiheet eivät rajoitu siihen. Haluan, ettei blogini ole mikään Lonely Planet, vaan että vinkkejen jakajalla (minulla) on myös kasvot. Jotta te lukijat tiedättä, millainen ihminen näitä vinkkejä oikein jakelee. Lisäksi luulen monia kiinnostavan, millaista opiskelu ja asuminen ulkomailla on, joten siksipä kirjoittelen myös paljon tavallisista, jokapäiväisistä tekemisistäni. Kirjoitan julkista blogia, joten enitenhän tämä on lukijoille suunnattu, mutta on myös kiva saada ihan itseänikin varten kuvat ja muistot tällä tavoin arkistoitua."
Marraskuu 2013 - Riika - rakastuin Viron naapuriin Latviaan

Tätä mieltä olen edelleenkin, joten blogin perusidea ei ole herkkynyt, eikä blogi ole kokenut sen radikaalimpia muutoksia tässä vuoden aikana. Tämä on kuitenkin ollut palkitsevampi blogivuosi edelliseen verrattuna - antakaahan, kun selitän.


Joulukuu 2013 - Tallinnan vanhakaupunki - joulufiilistä

Sivunavauksia tulee keskimäärin kuukaudessa 1000 enemmän kuin ensimmäisen blogivuoden aikana - jotain olen siis tehnyt oikein!


Tammikuu 2014 - Bali - lähdin Tallinnan talvea pakoon

Blogini ehdotettiin matkablogi-kilpailun valokuvablogi -kategoriaan mukaan, ja se liitettiin etsiresepti.fi- ja bloggabase.com-sivustoille.

Helmikuu 2014 - Hong Kongin ja Pariisin välimaasto - tämä kaveri piristi pitkällä lennolla

Yhteistyöpyyntöjä on tullut muutamia, joista tartuinkin jo yhteen. Kaksi muuta projektia ovat mahdollisesti vireillä.

Maaliskuu 2014 - Tallinnan vanhakaupunki - takatalvi iski

Tallinnan suomalaiset ovat tunnistaneet minut kaduilla, koulussa ja baareissa. Kerran lukija tuli vetää hihasta Suomessakin.

Huhtikuu 2014 - Stroomin ranta - vuoden ensimmäiset grillailut

Tasan vuosi sitten perustetulla blogisivullani Facebookissa on jo yli 300 tykkäystä.

Toukokuu 2014 - Skypark - kids again

Blogista ollaan myös oltu kiinnostuneita työhaastatteluissa. Spotted By Localsissa minusta innostuttiin nimenomaan siksi, kun kerroin heille jo bloggaavani.

Kesäkuu 2014 - Varblane - Venlan synttärilounas

Nämä olisivat pieniä saavutuksia muille - mutta minulle isoja ja arvokkaita.

Heinäkuu 2014 - Tallinnan laululava - Viron laulujuhlat

Toivottavasti nämä kaksi vuotta olivat vasta alkua, että edessäni olisi vielä monta blogivuotta. KIITOS teille, jotka luette tätä pikku blogiani. <3


Elokuu 2014 - Viimsi - työpaikan kesäpäivät
Nyt soi: Arcade Fire - We Exist

tiistai 16. syyskuuta 2014

Peedi-kitsejuustu sandwich


Syksy on ehdottomasti suosikkiaikaani, mitä tulee ruoanlaittoon. Tähän vuodenaikaan ruokakaupoista löytää vaikka mitä ihanaa: kurpitsaa, sieniä, omenoita, luumuja, joitakin marjoja… Kaikkea tätä luomuna ja kotimaisena. En itse kuulu laisinkaan niihin, jotka intoilisivat kesäruokien helppoudesta ja yksinkertaisuudesta. Tykkään marinoida, pakastaa omat marjat, tehdä kastikkeita ja paistaa uunissa juureksia. Kokeilla ja säätää yksityiskohtien kanssa. Viime viikkoinen punajuuri-vuohenjuusto sandwichini oli tosiaankin aikamoista säätöä - oli omena-luumu kastiketta, yrteissä paahdettua punajuurta, rucolaa ja minttua, kurkkua ja punasipulia, ja jopa pannulla käyneitä saksanpähkinöitä. Säätö oli kaiken vaivan arvoista: lopputuloksena oli syksyn parhain sandwich, without a doubt.


PUNAJUURI-VUOHENJUUSTO SANDWICH


KASTIKE

Tarvitset:
Omenan
Luumun
Balsami-etikkaa
Makeuttajaa

Ohje:
Sauvasekoita omena ja luumu, kiehauta kattilalla balsami-etikan ja haluamasi makeuttajan kanssa. Käytin itse agave-siirappia, mutta perus sokeri sopinee myös.


YRTEISSÄ PAAHDETUT PUNAJUURET

Tarvitset:
Punajuurta
Oliiviöljyä
Suolaa
Mustapippuria
Kuivattuja yrttejä, esim. timjamia, rosmariinia, persiljaa, basilikaa, oreganoa… you name it.

Ohje:
Viipaloi punajuuri pieniksi ja ohuehkoiksi kolmioiksi. Paista punajuurikolmioita pannulla oliiviöljyssä, mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä.


LEIVÄN KOKOAMINEN

Tarvitset:
Saksanpähkinöitä
Oliiviöljyä
Vuohenjuustoa
Hunajaa
Ison viipaleen maalaisleipää
Omena-luumu kastikkeen
Yrteissä paahdetut punajuuret
Rucolaa
Mintunlehtiä
Kurkkua
Punasipulia

Ohje:
Paahda saksanpähkinöitä hetken oliiviöljyssä. Paista vuohenjuustokiekkoa molemmilta puolilta, lisää hieman hunajaa. Viipaloi kurkku ja punasipuli. Halkaise maalaisleipä, tee keskelle viilto, jonka täytät kastikkeella, rucolalla, kurkulla, punasipulilla, punajuurilla, vuohenjuustolla, mintunlehdillä ja saksanpähkinöillä.


Head isu.

Nyt soi: Tom Odell - Hold Me

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Uue Maailma tänavafestival


Tasan viikko sitten Tallinnan Uus Maailma -nimisessä kaupunginosassa vietettiin kaksipäiväisiä katufestivaaleja. Lähdin sunnuntai-iltapäivästä katsastaa festareiden meiningin - tarkoituksena oli vain kiertää kojut ja napata street foodia lounaaksi. Paikan päällä törmäsin kuitenkin Anaan ja Kauriin, joiden kanssa viihdyin festivaaleilla koko loppupäivän.


Uus Maailman kaupunginosa on kuin pieni kyläyhteisö keskellä Tallinnaa. Kaupunginosan asukkaat ovat yhtä suurta perhettä, jotka viettävät yhteisiä saunailtoja, tuottavat yhteistä radio-ohjelmaa ja auttavat toisiaan aina tarpeen tullessa. Heistä on kuulemma tehty lyhyt dokumenttielokuvakin. Kahdeksannetta kertaa järjestettyjen Uue Maailma tänavafestivalejen ideana on jakaa tätä yhteisöllisyyden tunnetta kaikkien tallinnalaisten ja Tallinnassa vierailevien kanssa.


Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että kaduille oli pistetty pystyyn myyntikojuja, street foodia oli mahdollisuus ostaa uus maailmalaisten puutarhoista (tai ikkunoista!), toinen toistaan erikoisempia esityksiä pystyi seuraa päivän mittaan, ja rohkeimmat saunoivat ja kylpivät kaiken hulinan keskellä.


Aurinko paistoi koko päivän ja kaikki vauvasta vaariin olivat riemukkaan avoimella tuulella. Epätyypillistä Viroa, mutta tämä maa ei koskaan epäonnistu yllättää.


Joku oli tehnyt olohuoneestaan gallerian ja avannut sen koko katufestivaalikansan ihailtavaksi. Neeme Lalleja on Virossa näemmä useampikin.


Lounasaikaan pistäydyin täysin tuntemattomien puutarhaan burritoille. Vaikkei tuota ehkä burritoksi kutsuisikaan, ei se tätä ruokahifistelijää haitannut. Oli nimittäin aika huikea kokemus tuntea itsensä tervetulleeksi vieraan perheen pihapöydille.


Jälkkäriksi löysin yhdeltä kojulta virolaista kirju koer -leivosta.


Festivaaleilla oli mahdollisuus kokeilla akrojoogaa, tai chi:ta, swing-tanssia, ja muita urheilulajeja. Me emme urheilleet, ellei kadulla tanssimista (lue: päätöntä heilumista) Anan kanssa lasketa.


Ja tietysti Kaurin, Anan ja seuraamme liittyneen vanhemman virolaisherran kanssa nelinpeliä pingiksessä. Sen parissa kuluikin koko loppuilta.


Oliko joku teistäkin näillä katufestareilla? Jos oli, kertokaahan mitä piditte.

Nyt soi: Daughter - Amsterdam