torstai 10. tammikuuta 2013

Kingitus

Heh, onkohan liian myöhäistä esitellä joululahjani? ;) En ole muuten varmaan kertaakaan tehnyt ostosten, lahjojen, tai minkään muidenkaan tavaroiden esittelyä täällä blogissani. Nyt sain kuitenkin niin ihania joululahjoja, että haluan esitellä ne täälläkin.


1. Mariskooleja ja kenkämuistipeli!:D 2. Mango -aterimet 3. Lakanoita, Mamajuama -juomaa Dominikaanisesta Tasavallasta, ja joulukeittokirjan 4. Sauvasekoittimen (!!jee)

Lisäksi sain mummiltani pipon, kaulahuivin ja hanskat, jotka unohdin kuvata. Ne olivat tosin niin ihanat, että varmaankin pääsevät esille joissain asukuvissa. 



 Vietimme kotijoulua lähtöpäivänämme, eli 22.12. Olemme aina viettäneet pienimuotoisesti joulua kotonakin niinä vuosina, kun olemme menneet matkoille. Tänä vuonna söimme riisipuuron lisäksi vähän muitakin herkkuja ja avasimme lahjoja. Tuo yllä näkyvä risukasa on vuodesta 2003 asti toiminut varajoulukuusena, aina kun emme ole matkojen takia oikeaa vitsineet ostaa:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti