keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Velero Beach Resort

Nyt on pakko vielä jatkaa Dominikaanisesta Tasavallasta kahden postauksen verran: hotellistamme ja kahdesta superista ruokapaikasta. Kaikki kolme olivat niin upeita, että tuntuisi suorastaan vääryydeltä olla jakamatta niistä vinkkejä, sillä tänne blogiini saattaa vaikka eksyä joku Dominikaani-matkaa kaavaileva;)


Olimme kaikki erittäin tyytyväisiä hotelliimme Velero Beach Resortiin. Hotellin sijainti oli erinomainen - rannan hieman syrjäisellä (eli rauhallisella!) nurkalla, mutta kuitenkin aivan Cabareten keskustan tuntumassa.


Fiilis hotellissa oli jotenkin todella läheinen ja lämmin. Henkilökunta oli ystävällistä, ja omistaja, kanadalainen Dianne, tuli joka aamu juttelemaan vieraillensa aamiaisella, ja oli muutenkin paljon läsnä. Se oli mielestäni tosi kivaa, ja varmaan ensimmäinen kerta kun näinkään minkään hotellin omistajaa! Hotellin koira Scooby (joka esiintyi jo edellisessä Instagram-postauksessani:D) oli myöskin koko ajan menossa mukana.


Itse hotellihuoneet olivat siistit ja viihtyisät vessojaan ja terassejaan myöten. Huoneita on tietysti eri kokoisia ja "tasoisia" (tarkoittaen siis deluxe, suite jne) ja meidän seurueellamme oli siis neljä huonetta yhteensä. Vanhempieni huone oli kaikista isoin ja siellä oli pieni keittiökin - mikä on muuten tosi kiva, pystyttiin kahden viikon aikana tekemään välillä itsekin ruokaa ja näin ollen säästää ravintolakuluissa. Suuri plussa itselleni näin opiskelijana ja blogia pitävänä oli hintaan kuuluva WiFi. Itse en niinkään perusta telkkareista (en ikinä katso sitä Suomessa ollessani, ja Tallinnassa en moista omistakaan!) mutta muut olivat iloisia amerikkalaisten kanavien näkyvyydestä. Ja totta puhuen kyllä itsekin katsoin parit jaksot Frendejä;)



Kerroinkin jo aikasemmin hotellin aamiaispolitiikoista, mutta pitää vielä kehua ravintolaa niin lounas- kuin päivällispaikkanakin. Yksi suurimmista syistä hotellivalintaamme oli, että tämä oli lähestulkoon ainoita hotelleita saarella jossa ei tarvinnut ottaa all-inclusive pakettia. Ei ole nimittäin lainkaan mukaavaa syödä joka aamu, ilta ja vielä päiväkin samassa paikassa! Kuitenkin on ihan suotavaa että hotellista löytyy ravintola, ettei tarvitse alkaa lähteä erikseen minnekään. Mekin söimme lounaita ja päivällisiä tässä hotellimme ravintolassa muutaman kerran. Ja hyvä niin, sillä ruoka oli huippuhyvää!! Ja itse tuo bambuhökötyskin merinäköaloineen oli mukava:)

Mahi-Mahi kalaa mantelikastikkeessa, namnam




Hotellin uima-allasalueella tuli vietettyä useampikin tunti loman aikana.. ;) Aurinko paistoi luonnollisesti suoraan uima-altaalle, mutta päivänvarjoja oli riittävästi kaikille halukkaille. Hotellilla oli myös ihan ranta-aluekin, joten mereen pääsi uimaan. Uimisen lisäksi hotelilla oli mahdollisuus harrastaa urheilua saleilunkin muodossa, mutta sali oli aika mitätön. Ja siis tarkoitan tätä oikeasti, en ole muutenkaan tottunut mihinkään luksuskuntosaleihin. No, viihdyinhän kuitenkin täällä hottellinkin salilla lähes joka päivä!

Hotellin rannalta

Suosittelen Velero Beach Resortia oikein lämpimästi kaikille Dominikaaniseen Tasavaltaan matkaaville! Tämä oli kivoin hotellikokemus Lontoon Palmer's Lodge'in ja Krabin Centara Beach Resort & Villasin jälkeen. :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Onko sinulla tallinnassa ystäviä/tuttuja, jotka käyvät estonia busines school:ia, tai oletko kuullut kyseisestä koulusta mitään kokemuksia? :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!:) On muutamiakin!! Kaikki tuttuni siellä vaikuttavat pitävän koulusta kovasti. Kuulemma hyviä opettaja ja kursseja, ja muutenkin mukava ilmapiiri koulussa. Olen itsekin käynyt koulurakennuksessa pariin otteeseen, ja kivalta vaikuttaa:) Siellä on tosi paljon suomalaisia, niinkuin kaikissa muissakin englanninkielisissä opiskelulinjoissa Tallinnassa:)

      Poista