tiistai 5. marraskuuta 2013

Maiasmokk


Vein toiseksi viimeisimmät vierailijani Suomesta aamiaiselle Maiasmokkiin, jota on useaan otteeseen rinnastettu Helsingin Ekbergiin. Kuvittelin Maiasmokissa viikonloppuisin olevan Ekbergin tavoin jonkinlainen aamiaistarjoilu, mutta samat leivokset ja leipäset siellä näyttää olevan päivästä toiseen. Se ei tosin ainakaan itseäni harmita laisinkaan, sillä kaikki Maiasmokissa tarjottava syöminen on todella hyvää.


Meille valikoitui aamiaseksi kroisantteja ja quiche'ia, pullia ja pavlovaa, mehua, cappuccinoa ja vihreää teetä. Kaikki maistuivat meille hyvin, emmekä jääneet ikävöimään minkään muunlaistakaan aamiaista. Aamiainen muuttui vaan ehkä hieman odotettua kalliimmaksi, kun kaikki piti tilata yksitellen. Tästä johtuen suosittelisin Maiasmokkia ennemminkin päiväkahvitteluun kuin aamiaistamiseen.


 Itse kahvilana Maiasmokk on todella symppis. Kahvila omaa pitkän historian, ja on ollut paikoillaansa yli 100 vuotta. Sisustus on siis söpöllä tavalla vanhanaikaista ja nostalgista. Vaikkei kahvihammasta kolottaisi, kannattaa Maiasmokin sisällä piipahtaa kuitenkin ja vaikkapa ostaa marsipaanihahmoja kotiinviemiseksi. Maiasmokk löytyy Vanhan kaupungin keskeltä, osoitteesta Pikk 16.


Nyt soi: Angus & Julia Stone - Yellow Brick Road

2 kommenttia:

  1. On kai sulla Ansku jo ruokapaikat ja minuuttiaikataulu valmiina meiän Tallinna-matkaa varten?? En malta odottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai!mun minuuttiaikataulut tunnet kyllä;) Pian nähdään <3

      Poista