perjantai 8. marraskuuta 2013

Tallinn Restaurant Week 2013

Lusikas - lounasaika

Tallinnan ravintolaviikot päättyivät eilen, ja tietenkin minunlaiseni ravintolafriikki oli näillä viikoilla aktiivisesti mukana. Kävin kahdella lounaalla - Fish&Wine- ja Lusikas-ravintoloissa - sekä yhdellä illallisella Kuninga -ravintolassa.

Fish&Wine - alkuruoka

Ravintolaviikkoon osallistuvat ravintolat ja heidän tarjoamansa lounaat ja illalliset olivat tiedossa jo muutamia viikkoja ennen tapahtuman alkua. Hinnat olivat kiinteitä - lounaat 10€ ja illalliset 20€ (juomat eivät tosin kuuluneet hintaan!). Viikoille osallistui Tallinnan ravintoloiden parhaimmistoa, joinne pääsi nyt siis varsin edullisesti syömään.

Fish&Wine - pääruoka

 Paikat ravintoloihin oli varattava ja maksettava etukäteen internetissä, mikä oli harmillisesti hieman takkuileva ja huonosti toimiva systeemi. Emme siis ystävieni kanssa saaneet aivan haluamistamme ravintoloista paikkoja, mutta pääasiahan oli, että tuli osallistuttua tällaiseen kaupunkikulttuuriseen tapahumaan ja vietettyä kesken arkea laatuaikaa yhdessä.:)

Kuninga - pääruoka

Omaksi suosikikseni nousi Fish&Winen lounas. Saimme ystäväni Lindseyn kanssa graavilohta ja mätiä söpöjen mini-kokoisten blinien kanssa alkuruoaksi, ja maissikanaa couscousin kanssa pääruoaksi. Molemmat annokset olivat aivan superhyviä. Lusikasin lounaasta jäi parhaiten mieleen ihana crème brûlée ja Kuningasin illalliselta taas pääruokasi nauttimamme lohi.

Lusikas - jälkiruoka

Tällaiset tunnelmat jäivät siis vuoden 2013 ravintolaviikoilta. Jos tänä vuonna TRW meni joltakin sivusuin, suosittelen olemaan valppaana ensi vuoden marraskuussa, kun ravintolaviikot järjestetään seuraavan kerran. Itse nautin hyvin paljon tästä tapahtumasta, ja jäin jo odottelemaan ensi vuotta:)

Lusikas - lounasaika

Lusikassa lounastaessamme taitava valokuvaaja, ystäväni Fiona, nappasi kamerani testatakseen sen eri ominaisuuksia. Kaikki tämän postauksen Lusikas -kuvat ovat siis Fionan käsialaa :)

Nyt soi: Imogen Heap - Earth

4 kommenttia:

  1. "Fish&Wine" seems to be a great one aswell!

    VastaaPoista
  2. Googlailin vinkkejä tulevaa Tallinnan reissua varten ja löysin blogiisi. Luin kaikki Tallinna-aiheiset postaukset läpi ja merkkasin ravintolasuosituksia ylös varmaan 20 kpl :D Kiitos kattavista arvosteluista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana kuulla! Kiitos paljon kommentista ja eikun hauskaa Tallinnan reissua sinne :)

      Poista