keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sünnipäev


Eilen keskiyöllä sain tämän hassun ja unenpöpperöisen idean, että minäpä teen synttäreideni kunniaksi videopostauksen viron kielellä :) ! Olen opiskellut viroa koko syksyn, ja kuten kuulette, se alkaa jo joten kuten sujua. Video tosin on varmaan täynnä kielioppivirheitä, mutta minä jos joku (viiskielisenä!), tiedän ettei uuden kielen kanssa kannata pelätä virheiden tekemistä. Oikeastaan homma menee aikalailla päinvastaisesti - mitä tyhmemmän virheen teet, sen parempi. Tyhmät virheet saavat aikaan paremmat naurut, ja kun kerran on "nolannut" itsensä sillä tavoin, niin lupaan, ettei sama virhe ainakaan toistu ;)

Nyt soi: Battleships - In Retrospect


lauantai 23. marraskuuta 2013

Tervist Latviast!


Sveiki!! Eilisen megapitkässä postauksessa jo mainitsinkin, että olemme ystävieni Sallan ja Emman kanssa Latviassa viikonloppua viettämässä. Tällä hetkellä olen tekemässä "välikuolemaa" hostellissa, muut tytöt ovat jossakin rellestämässä…;) Tarkoituksena on ilmeisesti lähteä vielä tsekkaamaan Riian yö, ja huomenna iltapäivällä hyppäämme bussiin ja matkaamme takaisin Tallinnaan.


Melkein kaksi päivää siis takanamme Riiassa, ja voin itse sanoa, että olen AIVAN innoissani tästä kaupungista! Riiga ja Tallinna ovat kovin erilaisia keskenään - Riiga on samaan aikaan isompi, itä-eurooppalaisempi ja kansainvälisempi kuin Tallinna. Latvian kieli kuullostaa hauskalta, ja valuutta vaihtuu täälläkin euroksi tammikuun alussa. MIKSEN tullut tänne opiskelemaan?!


Ilmoittelinkin jo kavereille, että alan käymään Riiassa joka viikonloppu. No ehken sentään, mutta helposti tänne pääsisi. Bussimatka on 4,5 tuntia, ja maksoi ainakin meille 10€. Varasimme liput täältä, ja olimme koko prosessiin oikein tyytyväisiä. Suomestakaan ei siis ole kovin hankalaa tai kallista tulla tänne Riiaan. Kannattaa siis ottaa Latvia harkintoihin seuraavaa matkakohdetta valitessa ;)


Olemme syöneet ihanissa ravintoloissa, käyneet taidemuseossa ja kauppahallissa, kierrelleet Vanhaa kaupunkia ja ostelleet suklaata ja joulukoristeita kotiin viemisiksi. Minulla ei vielä tänä vuonna ole ollut yhtään joulutunnelmaa, mutta Riian jouluvalojen ja tuliaiskauppojen myötä olen minäkin alkanut fiilistellä joulua. Eihän siihen ole kuin kuukausi!


Reissumme ei tosin ole ollut täysin riemua puhkuva, täällä Riiassa kun kuoli torstai-iltana puolisataa ihmistä 500 neliöisen tavaratalon romahdukseen.:( Kuulimme tapahtuneesta tyttöjen kanssa bussissa, mikä sitten veti meidän matkamme hieman hiljaiseksi. Täällä on näkynyt paljon kukkia ja kynttilöitä ympäri kaupunkia. Onneksi latvialaisilla ystävällinä ei ollut tuttuja tapahtumapaikalla, mutta ei se siltikään poista sitä ajatusta, että joidenkin perheenjäsenet ja ystävät menehtyivät näin kamalassa tapahtumassa. Ei voi kun lähettää voimia ja vihreää enrgiaa kaikille osallisille. <3

Nyt soi: French Films - Golden Sea

perjantai 22. marraskuuta 2013

11

11 satunnaista faktaa minusta:

-Ensin perusjuttuja:) Olen 20-vuotias Annina, alunperin Espoosta kotoisin. Parhaillaan opiskelen Tallinnan yliopistossa humanistisia aineita toista vuotta. Blogini perustin viime syksynä tänne muuttaessani, sillä tykkäsin itse lukea muiden blogeista nimenomaan ravintola- ja muita menovinkkejä. Halusin siis itse kokeilla samaa täällä Tallinnassa, ja ajattelin, että blogiin voisin samalla sitten kirjoitella kaikkea muutakin juttua itseäni kiinnostavista asioista.

Toompea, lokakuu 2013.

-Tällä hetkellä hengailen itseasiassa hostellissa Riiassa! Perjantai-ilta, kello puoli 10, iMoment ystävieni Sallan ja Emman kanssa. Katsotaan, saadaammeko tästä itsemme vielä liikeille…

-Pelkään eläimiä aivan kuollakseni. Kauppatorilla hyökkäilevät lokit ovat kaikista pahimpia, hyvinä kakkosina lenkkipolulla vastaan tulevat pelottavan näköiset koirat. Rakastan ulkona syömistä, mutta kaupungissa ei siitä tule minun kanssani mitään, kun huidon ja kiljun kaikkia lähestyviä lintuja.

-Olen pahasti addiktoitunut puhelimeeni. iPhoneni on kuin ruumiinosani, käteni jatkokappale. Erityisesti jonnekkin kävellessäni teen samalla koko ajan jotakin puhelimeni kanssa. Kerran törmäsin lamppupylvääseen ollessani niin syventynyt älypuhelimeni maailmaan, haha.

Sadama, lokakuu 2013. Mielettömän kaunis auringonnousu.

-Olen tämän syksyn aikana herännyt yleensä kolme tuntia kotoa lähtöäni aikaisemmin, mutta kuitenkin aikaisintaan kuudelta. Minusta on ihanaa, kun on aamulla aikaa laittaa itsensä kuntoon rauhassa ja syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan. Olen aina ollut hyvä myöhästelemään, mutta näiden uusien pitkien aamujen ansiosta tähän on tullut parannusta!

-Kärsin erittäin pahasta atooppisesta ihottumasta. Ihoni menee välillä niin häiritsevän huonoon kuntoon, etten muuta pysty ajatellakaan. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita vain ulkonäöllisiä seikkoja, vaan nimenomaan kutinaa, kirvelyä ja muuta ärsytystä. Onneksi olen löytänyt todella hyvän ihotautilääkärin, joka tietää aina millä lääkkeillä ihoni saadaan taas kuntoon.

-Olen brunssi-natsi. Minulla on päässäni selvät kaavat millainen brunssin tulee olla, ja mitä ruokia ei ehdottomasti saa tarjoilla brunsseilla. Liian aamiaismaiset annokset, kuten puuro ja murot, eivät kuulu brunsseihin laisinkaan. Liian lounasmaiset ruoat ovat niitäkin pahempia, esimerkiksi salaatit ovat täysi no-no. Kakut ja muut hienot leivokset ovat ok, mutta minkäännäköiset pullat eivät. Hedelmiä ja juustoja tulee olla. Tuoreet ja pehmeät sämpylät käyvät hyvin, mutta liian arkiset leivät eivät alkuunkaan. Niin ja brunssi ei ole brunssi, ellei sitä tarjoilla sunnuntaisin ja kuohuvan kera.

-Syy miksen opiskele kirjastossa tai miksei minulla ole kämppiksiä: luen koulujuttuja ääneen. Antaumuksella ja eläytyen - siten ne jäävät mieleeni paljon paremmin. En tiedä onko tämä kenties jo hieman liikaakin paljastettu, mutta välillä kuvaan myös videoita itsestäni kun opiskelen. Laitan ne sitten pyörimään taustalle vaikka siksi aikaa kun teen ruokaa. Hullu kun olen..!

Telliskivi, lokakuu 2013. Red Spectrum Party.

-Nukahtelen elokuviin. Jos elokuva on mielestäni tylsä, ei toivoakaan, että pysyisin sen alusta loppuun hereillä. En vieläkään tiedä miten Hunger Games loppuu, sillä leffaseurani mielestä oli liian hauskaa, että nukahdin, eikä suostunut ikinä kertomaan loppua minulle. Kun työskentelin koulussa, oli minun pakko tehdä jotakin muuta valvoessani oppilaiden leffan katseluita. Nukkuvasta valvojasta kun ei olisi varmaankaan ollut hyödyksi.

-Äitini olisi halunnut antaa nimekseni Sini. Isäni kuitenkin vastusti liiallisen paljon lintuviboja omaavaa "Sini Närhi" -nimeä, ja keksi Anniinan tilalle. Äiti kuitenkin jostakin syystä halusi nimeeni jotakin erikoisuutta, ja siksi nimeni kirjoitetaan ihan passissanikin "Annina", eli tosiaankin vain yhdellä ii:llä.
-Minulla on todella hyvä muisti. Ensimmäisellä luokalla käytin sitä hyödykseni hieman väärällä tavalla. Harjoittelimme koulussa lukemista niin, että luimme aapisestamme aina yhtä kappaletta oppitunnin aikana, ja sama kappale tuli sitten lukuläksyksi. Minun ei tosin ikinä tarvinnut varsinaisesti lukea kappaletta kotona, sillä olin aina oppinut ne ulkoa oppitunnin aikana. Kotona siis vain esitin vanhemmilleni lukevani, vaikka sanelemani teksti tuli suoraan ulkomuististani. Muistan muuten vieläkin, miten aapisemme u-kappale loppui. Ui ui, ulkona on ihanaa uida...

Kiinan muuri, lokakuu 2013. 

Little Love -blogin Lindan esittämät 11 kysymystä:

Pidätkö valokuvaamisesta? Omistatko omaa kameraa?
-Pidän, paljonkin. Valitettavasti en kuitenkaan omista omaa kameraa, mutta "lainassa" on äitini Canon Ixus.

Oletko mielestäsi hyvä laulamaan?
-En sitten ollenkaan, enkä tosiaankaan usko, että tämä on vain minun mielipiteeni! Tästä huolimatta laulaminen on mielestäni todella kivaa, ja haluaisin oppia siinä paremmaksi.

Millainen musiikkityyli on mieleesi?
-Monenlainen, riippuen olotilasta. Yleensä kuitenkin hieman melankolisempi ja hidastempoinen. Sanon usein, että koska muutoin käyn niin ylikierroksilla, pitää musiikin hieman rauhoittaa menoani. Ei elämästäni taitaisi tulla mitään, jos kaiket ajat kuuntelisin jotakin hyperaktiivista dubsteppiä tai energistä poppimusaa.

Jos saisit päättää, olisitko mielummin lintu vai kala?
-Lintu, olisi tosi jännää tuntea millaista lentäminen on.

Rock Cafe, lokakuu 2013. Põhja-Tallinnin levyjulkkarit.

Minkä näköiset ovat lempi pussilakanasi?
-Casa Stockmannin flannelliset, sini-valkoiset ja ruutukuvioiset pussilakanat, jotka ovat ihanan lämpimät näin talven alkaessa. Sain ne ihanilta kummeiltani joululahjaksi viime vuonna.

Käytätkö villasukkia?
-Käytän paljonkin. Kotona jos on kylmä, sekä aina pitkillä lennoilla.

Joulu vai juhannus?
-Nuorempana vietimme aina perhetuttujeni kesken juhannusta, mistä minulla ei olekaan jäänyt kuin pelkkiä ihania muistoja.:) Nykyään minulla ei tosin ole mitään juhannusperinteitä, ja viime vuosina on juhannuksen läheneminen totta puhuen meinannut pienoista stressiä, kun on joutunut vähän hakea jotakin tekemistä tai juhlapaikkaa. Aina olen kuitenkin löytänyt erittäin mieluisaa tekemistä, ja ennen kaikkea mitä parhainta juhlaseuraa, mikä on taannut monia ikimuistoisia juhannuksia. Jouluisin on kuitenkin vuodesta toiseen ne samat tutut kuviot ja se sama ihana joulutunnelma, joten itselläni joulu voittaa helposti juhannuksen näissä juhlapyhien vietoissa.

Olevisten kirkko, lokakuu 2013.

Olisitko mielummin normaalipainoinen ja köyhä, vai ylipainoinen ja rikas?
-Normaalipainoinen ja köyhä. Terveeltä näyttäminen ja hyvä olo menevät kirkkaasti rahan edelle minun arvomaailmoissani.

Minkä puhelimen omistat?
-Sain sen rakkaan valkoisen iPhone 4 S:ni pari päivää sitten takaisin korjaamosta. 

Pelkäätkö hammaslääkäriä?
-Pakko myöntää, että pikkuisen. Minulla on paljon hammaskiveä, jonka poistaminen sattuu. Minua on myös porattu usein, ja sekin sattuu. Puudutettukin on, mutta se vasta inhottavaa onkin. Kaikista pahinta koko hammaslääkärissä on kuitenkin se, että joutuu pitää suuta auki niin tuhottoman pitkään.

Tallinnan kodissani, marraskuu 2013.
Oletko tyytyväinen asuinpaikkaasi?
-Erittäin! Vuokrakämppäni on itselleni todella kätevällä sijainnilla – kouluun ja töihin kävelen kumpaankin 10 minuutissa, ruokakauppa ja satama ovat tässä aivan holleilla, Vanha kaupunki alle kilometrin päässä ja kesäisin kävelen Kalamajan lempparirafloihinkin kätevästi Kulttuurikilometriä pitkin. Eikä tarvitse varmaan erikseen mainita, miten hyvin olen ihan noin ylipäätäänkin viihtynyt tämän reilun vuoden täällä asuinkaupungissani Tallinnassa.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Nädalavahetus 47

Lauantai-ilta Red Emperorissa

Vautsi mikä viikonloppu. Minulla oli täällä kyläilijöitä Suomesta - ystäväni Venla ja Johanna, jotka kävivät täällä jo viime pääsiäisenä, sekä Anna, joka oli minun ja Venlan matkassa kesällä Kuopion roadtripillä. Olemme kaikki luistelleet samassa joukkueessa, jolloin näimme toisiamme harjoituksissa joka päivä, kävimme lukuisilla kisa- ja treenimatkoilla, ja näimmepä toisiamme vielä vapaa-aikoinammekin. Opimme luisteluajoilla tuntemaan toisemme siis todella hyvin, ja olemme edelleenkin erittäin rentoja toistemme seurassa. Kukaan ei siis oikein välitä mitä suustaan päästää tai kuinka kovaa millekin tyhmälle jutulle nauraa. Näiden tyttöjen seurassa ei tylsiä hetkiä ole!

Esimerkiksi tämä kortti sai monet hysteeriset naurut aikaan viikonloppuna. Ja mitä hauskaa tässäkin on? Niinpä..:D 

Totta puhuen emme mitään kovin ihmeellistä viikonloppuna tehneet. Biletimme, söimme, kävimme kynsihoidossa ja loppuaika menikin hengaillessa jutellen ja nauraen. Kovin montaa tuntia emme kuluneen viikonlopun aikana nukkuneet, joten nyt ei ole erityisen levännyt olo. Töihin raahauduin kuitenkin aamulla ja olen saanut vähän kouluhommiakin tehtyä. Muutaman tunnin päästä voisin siis jo mennä nukkumaan ;)

Ensimmäisen päivän sushit!

Mutta oli tosissaan niin ihana viikonloppu, kaiken tämän väsymyksen arvoinen. <3 Nyt on kuitenkin saatava paljon hommaa aikaiseksi ennen perjantaina koittavaa Latvian reissua!! Sleepwalkers ja Pöff -filmifestivaalit ovat tosin myös alkaneet täällä Tallinnassa, parit leffat voisin myös käydä tällä viikolla katsomassa. Mites muiden viikonloput sujuivat, ja mitäs elokuvia te tallinnalaiset (tai kenties tänne matkustavat?) olette menossa katsomaan näillä alkaneilla festareilla?


Nyt soi: Matt Corby - Winter

torstai 14. marraskuuta 2013

Suur Hiina müür


Yksi Kiinan reissumme kohokohdista oli ehdottomasti Kiinan muurin näkeminen. Viimeinkin näin nuo muurit, joita olin ihmettellyt aina siitä lähtien, kun alle kouluikäisenä näin ensimmäistä kertaa Disneyn Mulan -leffan. Mulanin alussahan joku kiinalaissotilas kiipeilee näillä samaisilla muureilla - ja muistan, miten itsekin halusin päästä muureille kiipeilemään. 


Ihmeellistä oli ajatella, että Kiinan muuri on yhtä pitkä, kuin mitä lentomatkamme Helsingistä Pekingiin oli. Miettikääpä, siinä on koko valtava Venäjäkin välissä. Uskomatonta. Näin käsittämättömän suuren muurin rakentamiseen meni yli 2000 vuotta, ja sen rakentaminen vei myös monen kiinalaisemiehen hengen. Yksi Kiinan kuuluisimmista kansantarinoista, Lady Meng Jiang, käsittelee juurikin tätä aihetta. Tarinassa Lady Meng Jiang saa kuulla miehensä kuolleen muurin rakennustöissä, ja itkee kadotustaan niin paljon, että osa muurista tuhoutuu.


Me kipusimme muurille Mutianyu -osasta. Äitini oli käynyt aiemmin muurin toisellakin osalla, mutta kehui Mutianyua paljon kauniimmaksi ja rauhallisemmaksi (=vähemmän turisteja) - ja näin on muutama muukin sanonut. Itsekin pidin tästä Mutianyu -osiosta, joten voin luottavaisin mielin suositella kaikkien menevän sinne. Pekingin keskustasta sinne oli vajaa tunnin ajomatka, jonka olin suunnitellut käyttäväni hyväksi opiskeluun. Parikymppisen kiinalaisen opastyttömme kanssa juttu luisti kuitenkin niin hyvin, että koulukirjat jäivät mieluusti laukun pohjalle niin meno- kuin paluumatkallakin.


Mutianyussa pääsimme myös katsastamaan muurin kunnostamattomia alueita, mikä oli erityisen jännittävää. Veljeni vasta innostuikin kiipeilemään sammaltuneilla ja hajoamispisteessä olevilla raunioilla niin, että keräsi paljon huolestuneita katseita osakseen (muiltakin siis kuin äidiltämme!). Mutianyussa oli myös mahdollisuus laskeutua muurilta alas useamman kilometrin pituista liukuautorataa pitkin, mikä nyt varmastikin on kaikkien mielestä paljon hauskempaa kuin jossakin hiihtohississä matkustelu.


Kiinan muurien näkeminen oli todella vaikuttava kokemus, jonka toivoisin kaikkien kokevan ainakin kerran elämässään. Muistakaa sitä varten tuo Mutianyu -nimi, sillä siihen alueeseen oli ainakin meidän seurueemme todella tyytyväinen.


Mitä kokemuksia teillä muilla on Kiinan muurista?


Nyt soi: Angus & Julia Stone - Big Jet Plane

maanantai 11. marraskuuta 2013

Päeva Piritas

Tänään oli hyvä päivä! Kävin aamulla Pirita Majandusgümnaasiumissa puhumassa 12-vuotiaille kutosluokkalaisille englanninkielen tärkeydestä ja kansainvälisyydestä. Nuoret kuuntelivat silmät pyöreinä kokemuksistani vapaaehtoistyöstä Angolassa, kesätöistä Disneylandissa, näkemyksiäni Virosta ja muista matkaseikkailuistani. Kyselin heidän matkakokemuksistaan ja että löytyykö heiltä kiinnostusta englanninkielen opiskelua kohtaan. Saimme hyvän keskustelun aikaan - minulla kävi tuuri, että kohdalleni sattui niin mukavat oppilaat. Niin ja arvatkaa vain olinko yhtä hymyä, kun opettaja jälkeen päin kehui pitämääni oppituntia, ja kysyi olenko koskaan harkinnut opetusalaa, että sopisin kuulemma paremmin kuin hyvin opettajaksi. Niille siis tiedoksi, jotka eivät tienneet, tähtään nimenomaan opetusalalle, joten opettajan sanat saivat aivan mielettömän hyvän fiiliksen koko päiväksi.


Pekingin yössä - oli aivan superhauskaa päästä veljen kanssa ulos!!


1. & 2. Kaksi hauskaa tapahtumaa yhdeltä viikonlopulta: Põhja-Tallinnin levyjulkkarit ja Tallinn Fashion Week. 3. Eilen Suomessa oli kiva päästä ajelemaan pitkästä aikaa.! 4. Toin vähän DVD:eitä mukanani.. Byebye opiskelu?


Arjen piristystä: hedelmäsalaattia oudoimmista hedelmistä, jotka Rimistä löytyivät. Mangoa, granaattiomenaa, passionia, pitahayaa ja annoonaa. Hyvää oli!


Onnistuneen aamupäivän jälkeen jatkoin hymyssä suin töiden kautta tänne yliopistolle, ja nyt lähdenkin kotiin kokkailemaan lohipastaa. Ihanaa viikon alkua kaikille!

Nyt soi: I Am Harlequin - Because He Loves Them Both

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isadepäev

Hei ja ihanaa isänpäivää kaikille isille!! Itse tulin tänään aamulla Suomeen pikavisiittille maailman parasta isääni moikkaamaan. Ja kyseessä oli tosiaankin erittäin pikainen käynti, sillä nyt olenkin jo takaisin Superstarin kannella mussuttamassa lounaalta ylijäänyttä kakkupalaa, hihi. Oli kyllä ihmeen piristävä ja voimistava reissu, oli ihana nähdä perhettäni. Kävimme Tokyo 55:sessa isänpäivä-susheilla, josta sitten jatkoimme kotiimme kakkukahveille. Hyppäsin itse isoäitini kyytiin Töölöstä Espooseen, ja oli ihana jutella mamman kanssa kahdestaan koko automatka, varsinainen terapiasessio.<3 Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon!


Tereee hommikust.


Tokyo 55 - ankanrintaa pääruoaksi. Tokyon isänpäivämenu oli aivan jättimäinen! Alkuun lohisashimia, väliin susheja, sitten tämä ankka ja loppuun vielä kakkupalaset. Onneksi söin poikkeuksellisen terveellisesti koko viime viikon, jotta pystyin nauttimaan näistä superihanista annoksista hyvällä omatunnolla ;)


Espressoa ja suklaakakkua kotona.


Näin isänpäivän kunniaksi voisin kertoa lempijuttuni tuosta yllänäkyvästä isästäni. Juttelemme tosi paljon - tai enneminkin niin, että minä puhun ja hän kuuntelee. Isäni poikkeuksetta lopettaa tekemisensä ja keskittyy kuuntelemaan, kun minulla jotakin sanottavaa on. Pystyn kertoa hänelle oudoimmatkin ajatukseni, joihin hänellä tuppaa olla jotakin fiksua sanottavaa takaisin. Kaikki isäni hyvin tuntevat tietävät varmastikin mistä puhun.:)

Hauskoja loppuiltoja, erityisesti kaikille isille!

Nyt soi: Ewert and the Two Dragons - Interlude

lauantai 9. marraskuuta 2013

TLN TO DO 09112013

Luomu- ja kaikennäköiset superruoat ovat aivan mielettömässä suosiossa nyt, ja se näkyy myös täällä pienen suuressa Tallinnassamme. Olen itsekin hieman hurahtanut tähän superluomuruoka -trendiin mukaan, ja olenkin jo usein maininnut käyväni NOPissa, joka on nimenomaan terveellisiin ja luomuruokiin erikoistunut kahvila Kadriorgissa. NOP ei suinkaan ole ainoa luomuruoan markkinoija täällä Tallinnassa, ja olen kuullut puhuttavan todella monesta uudesta paikasta. Seuraavaksi siis to do-listaani kaikkein lupaavimpien luomu- ja superruokakahviloiden ja -kauppojen osalta, palun ;)


1. Mamo
Olen kuullut todella monen kehuvan lounasravintolaketju Mamoa, joita sijaitsee Tallinnan keskustassa kaksi kappaletta - osoitteissa Tornimäe 5 ja Liivalaia 14. Mamosta saa eettisesti teetettyä ruokaa, ja tarjolla on ilmeisesti paljon kasvisvaihtoehtoja. Terveellisyys on ennenkaikkea Mamon perusperiaate ja sen lisäksi annokset kuulemma edullisiakin. Tornimäen ravintola sijaitsee vieläpä aivan työpaikkani vieressä….taidan siis jo tietää lounaskohteeni maanantaille. ;)


2. Injoi
Olen jo useampaan otteeseen kävellyt tämän kiinnostavan näköisen puutikin ohi Vanhan kaupungin laitamilla, mutten koskaan päässyt sisälle asti. "Super food emergency" -lappunen kuullostaa tosin lupaavalta, ja tuon Injoi-kyltin yllänäkyvän nettisivujen tarjonta ei näyttänyt hassummalta sekään. Milloinkohan tämä mysteerinen Injoi on avoinna, jotta pääsisi ihan paikan päälle hypistelemään superruokia? Tarkka osoite on siis Pärnu mnt 4, jos kiinnostuit.


3. Mahemarket
Mustamäe tee 3a -osoitteessa sijaitseva Mahemarket on Baltianmaiden suurin ekologista ruokaa myyvä kauppa. Mahemarket on kaksikerroksinen liiketila, jonka alimmassa kerroksessa on ruokaa, kodintarvikkeita, kosmetiikkaa ja keramiikkaa myyvä kauppa, ja ylimmässä kerroksessa sijaitsee kahvila, josta saa ekologisia välipaloja ja lounasannoksia. Mahemarketissa on erityisesti vegaaneille ja gluteenittoman ruokavalion seuraajille hyvät valikoimat. Tämä eko-paratiisi tosin sijaitsee hieman pidemmällä keskustasta, mutta kuullostaa ainakin minun korvaani hieman pidemmän matkanteon arvoiselta kohteelta.

Onko joku jo käynyt esittelemissäni paikoissa? Mitä piditte? Löytyykö teiltä vastaavia paikkoja suositeltavaksi täältä Tallinnasta?

Nyt soi: Põhja-Tallinn - Psühh

Mahemarket kuva: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=273468962672975&set=a.273468959339642.73584.273468719339666&type=1&theater

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tallinn Restaurant Week 2013

Lusikas - lounasaika

Tallinnan ravintolaviikot päättyivät eilen, ja tietenkin minunlaiseni ravintolafriikki oli näillä viikoilla aktiivisesti mukana. Kävin kahdella lounaalla - Fish&Wine- ja Lusikas-ravintoloissa - sekä yhdellä illallisella Kuninga -ravintolassa.

Fish&Wine - alkuruoka

Ravintolaviikkoon osallistuvat ravintolat ja heidän tarjoamansa lounaat ja illalliset olivat tiedossa jo muutamia viikkoja ennen tapahtuman alkua. Hinnat olivat kiinteitä - lounaat 10€ ja illalliset 20€ (juomat eivät tosin kuuluneet hintaan!). Viikoille osallistui Tallinnan ravintoloiden parhaimmistoa, joinne pääsi nyt siis varsin edullisesti syömään.

Fish&Wine - pääruoka

 Paikat ravintoloihin oli varattava ja maksettava etukäteen internetissä, mikä oli harmillisesti hieman takkuileva ja huonosti toimiva systeemi. Emme siis ystävieni kanssa saaneet aivan haluamistamme ravintoloista paikkoja, mutta pääasiahan oli, että tuli osallistuttua tällaiseen kaupunkikulttuuriseen tapahumaan ja vietettyä kesken arkea laatuaikaa yhdessä.:)

Kuninga - pääruoka

Omaksi suosikikseni nousi Fish&Winen lounas. Saimme ystäväni Lindseyn kanssa graavilohta ja mätiä söpöjen mini-kokoisten blinien kanssa alkuruoaksi, ja maissikanaa couscousin kanssa pääruoaksi. Molemmat annokset olivat aivan superhyviä. Lusikasin lounaasta jäi parhaiten mieleen ihana crème brûlée ja Kuningasin illalliselta taas pääruokasi nauttimamme lohi.

Lusikas - jälkiruoka

Tällaiset tunnelmat jäivät siis vuoden 2013 ravintolaviikoilta. Jos tänä vuonna TRW meni joltakin sivusuin, suosittelen olemaan valppaana ensi vuoden marraskuussa, kun ravintolaviikot järjestetään seuraavan kerran. Itse nautin hyvin paljon tästä tapahtumasta, ja jäin jo odottelemaan ensi vuotta:)

Lusikas - lounasaika

Lusikassa lounastaessamme taitava valokuvaaja, ystäväni Fiona, nappasi kamerani testatakseen sen eri ominaisuuksia. Kaikki tämän postauksen Lusikas -kuvat ovat siis Fionan käsialaa :)

Nyt soi: Imogen Heap - Earth

torstai 7. marraskuuta 2013

Salt


Vietimme jo muutamia viikkoja sitten Emman ja Ineksen kanssa tyttöjen iltaa ravintola Saltissa. Salt oli aivan ihana ja tunnelmallinen ranskalaistyylinen ravintola, jonne voisin palata syömään uudestaan ihan koska tahansa.


Ravintola sai ranskalaispisteet myös ranskalaiselta ystävältämme Inekseltä, joka heti sisään astuessaan sanoi tuntevansa kuin olevan takaisin kotona Ranskassa. Niin miellyttävän intiimi tunnelma täpötäydessä Saltissa avokeittiöineen oli - aivan kuin Ranskan ravintoloissa tosiaankin.


Ruokaa saa Tallinnasta halvemmallakin, mutta harvoin kovinkaan paljon parempaa. Niin ensiluokkaista oli japanilaistyylinen kalakeittoni ystävällisen tarjoilijan suositteleman viinin kera. Ja tuosta alla näkyvästä suklaapavésta ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, miten herkkua oli. Keitto oli muuten alkuruoka-annos, mutta ison lounaan jälkeen koin pärjääväni sillä ja jälkiruoalla. Keitto maksoi siis hieman yli 10€ ja suklaapavé tasan 5€.


Kadriorgissa sijaitseva Salt saa minulta lämpimät suositukset. Paikka sopi mitä mainioimmin tyttöjen ilta -viettoihimme, mutta sopisi varmaan vielä sitäkin paremmin treffipaikaksi. :) Salt on saanut paljon kehuja osakseen ja on kovin suosittu ravintola täällä Tallinnassa, joten kannattaa ehdottomasti varata pöytä. Saltin löydät osoitteesta Vase 14.


Nyt soi: The xx - Chained

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Mehhiko kõrvitsasupp


Nyt kurpitskauden ja kylmenevien iltojen kunniaksi ajattelin jakaa tulisen meksikolaisen kurpitsakeiton reseptin. Tein tätä keittoa jo ajat sitten, mutta oli se niin hyvää, että ohje on pakko arkistoida - jos vaan ihan omaksi ilokseni. Suosittelen tosin kaikkia kokeilemaan, tämä hunajalla ja limelle maustettu kurpitskeitto kidney-pavuilla oli nimittäin todella herkullista.


Kurpitskeitto
Ainekset:
3 jalapenoa, siivuttuina
1/2 tl cayenne pippuria
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl kuminaa
2 valkosipulinkynttä
5 dl kasvislientä
2 dl kurpitsapyreetä
2 rosamunda perunaa, kuutioituina
1 punasipuli, silputtuna
1 rkl hunajaa
1 limen mehu
Kourallinen korianteria, silputtuna
Tölkillinen kidney-papuja
Suolaa
Pinnalle: limen ja avokadon siivuja, korianterin lehtiä..

Ohjeet:
1. Paista öljytyllä kattilalla jalapenoja, sekoita mausteet mukaan.
2. Purista joukkoon valkosipulinkynnet.
3. Lisää kattilaan loput aineksista. Anna keittyä puoli tuntia, kunnes perunat ovat pehmentyneet.
4. Tarkista suola ja koristele keitto limen ja avokadon siivuilla ja korianterin lehdillä.



Head isu!

Nyt soi: Vaiko Eplik ja Eliit - Lühidalt Supernoovadest

tiistai 5. marraskuuta 2013

Maiasmokk


Vein toiseksi viimeisimmät vierailijani Suomesta aamiaiselle Maiasmokkiin, jota on useaan otteeseen rinnastettu Helsingin Ekbergiin. Kuvittelin Maiasmokissa viikonloppuisin olevan Ekbergin tavoin jonkinlainen aamiaistarjoilu, mutta samat leivokset ja leipäset siellä näyttää olevan päivästä toiseen. Se ei tosin ainakaan itseäni harmita laisinkaan, sillä kaikki Maiasmokissa tarjottava syöminen on todella hyvää.


Meille valikoitui aamiaseksi kroisantteja ja quiche'ia, pullia ja pavlovaa, mehua, cappuccinoa ja vihreää teetä. Kaikki maistuivat meille hyvin, emmekä jääneet ikävöimään minkään muunlaistakaan aamiaista. Aamiainen muuttui vaan ehkä hieman odotettua kalliimmaksi, kun kaikki piti tilata yksitellen. Tästä johtuen suosittelisin Maiasmokkia ennemminkin päiväkahvitteluun kuin aamiaistamiseen.


 Itse kahvilana Maiasmokk on todella symppis. Kahvila omaa pitkän historian, ja on ollut paikoillaansa yli 100 vuotta. Sisustus on siis söpöllä tavalla vanhanaikaista ja nostalgista. Vaikkei kahvihammasta kolottaisi, kannattaa Maiasmokin sisällä piipahtaa kuitenkin ja vaikkapa ostaa marsipaanihahmoja kotiinviemiseksi. Maiasmokk löytyy Vanhan kaupungin keskeltä, osoitteesta Pikk 16.


Nyt soi: Angus & Julia Stone - Yellow Brick Road