keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Segusupp

Enää vajaa kuukausi yliopiston toista vuotta jäljellä, uskomatonta. Esseitä ja kokeita, käännöshommia, sekä tietysty kaiken maailman pakko-päästä-tuonne kaupunkihäppäreitä riittää toukokuun lopulle, joten enpä ainakaan tule valittamaan tekemisen puutteesta. Blogi ja postaustahti saattavat tosin vähän kärsiä tästä. Pyrin kuitenkin postailemaan aina välillä viikonloppuisin, sillä minulla on hurjan paljon postausideoita ja näin kesän alkaessa blogi-inspiraatio on aivan huipussaan. Ah en malta odottaa lukukauden loppumista, jolloin voin oikein kunnolla keskittyä blogailuun ja Tallinnan kiertelyyn. Ihanaa kun kesä tulee jo niin pian!


Vuoden ensimmäiset grillailut ja hengailut Stroomin rannalla maailman parhaan tutor-jengimme kanssa. Olin tällöin ensimmäistä kertaa kyseisellä rannalla, mutten varmasti viimeisintä! Stroomi oli nimittäin mielettömän kaunis ja iso hiekkaranta kaikkine puistoine ja nuotiopaikkoineen.


Munchkin-peliä pelailemassa Cafe och Bar Popularissa. Vaikken tajunnut tuosta pelistä juuri mitään, oli kuitenkin todella virkistävää puuhailla jotakin tällaista hieman erilaista kavereiden kanssa aivan tavallisena maanantai-iltana.


Aina jos Tallinnassa on joku vähän isompi festivaali tai tapahtuma, koko tämä pienisuuri kaupunkimme tietää siitä ja on hengessä täysillä mukana. Pari viikkoa sitten Tallinnassa vietettiin Jazzkaar -festivaaleja 25:ttä kertaa, mikä näkyi voimakkaasti katukuvassa. Vaikken itse pahemmin jazzia kuuntele, rento festivaalifiilis tarttui minuunkin. En tosin käynyt yhdessäkään konsertissa, mutta Reval-kahvilassa oli pakko ottaa teemaan sopiva marsipaanikooki. Ensi vuonna haluaisin sitten päästä niihin konsertteihinkin asti :)


Telliskivi Loomelinnak täytti muutama viikko sitten viisi vuotta, ja synttäreitä juhlittiin kulttuuripuistossa kokonainen viikko. Yksi viikon tapahtumista oli gurmeepäev, jossa muutamat alueella sijaitsevat  ravintolat myivät streetfood-henkisiä ruoka-annoksia viidellä eurolla. Mukana oli myös uusia ravintoloita, jotka ovat vasta muutaman kuukauden päästä avaamassa ovensa Telliskiven herkkusuille. Kävimme gurmeepäevillä Emman ja Stefin kanssa testaamassa piakoin avautuvan Frenchyn juustolautaset. Hyvää oli, enkä malta odottaa pääseväni Frenchy-kahvilaan ihan fyysisestikin! Muita uusia tuulia Telliskivellä on Kivi, Paber, Käärid, Lendav Taldrik ja Vaba Lava restoran.


Muita uusia ja nuorekkaita kulttuurikohteita Tallinnassa on Kultuuriklubi Kelm, jossa olen minäkin ehtinyt jo käydä pyörähtämässä muutamia kertoja. Viimeksi Kelmissä esiintyi virolaista iskelmää soittava The Conmen. En ehkä olisi niinkään innostunut bändistä, ellen olisi ollut ystäväni Kellin kanssa eturivissä pomppimassa. Kelli oli aivan intona jokaikisesta biisistä, ja nyt haluan minäkin opetella kaikki virolaiset iskelmäbiisit ulkoa, haha. Seuraavalle The Conmenin keikalle menemme uudestaan - aivan varmasti!


Täydellinen sunnuntai-ilta, kun tapahtumarikkaan Tartto-reissu jälkeen tein itselleni La Muu-jätskistä, vadelmista, toffee paloista ja keksistä ihanan jäätelöannoksen. Sen ja miljoonan tyynyn ja peiton kanssa katsoin sitten yhtä lempparileffaani jättimäisellä sängylläni. Tarton matkakin oli muuten erittäin onnistunut, siitä lisää seuraavassa postauksessa!


Nyt soi: Matmatah - Dernière journée en mer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti